Suomalainen terveysalan osaaminen teemana kiinalaisten toimittajien vierailulla

LEHDISTÖTIEDOTE
27.10.2011

Finnfacts tuo kiinalaisen toimittajaryhmän vierailulle Suomeen 30.10.–4.11. tutustumaan suomalaiseen terveysalan osaamiseen ja innovatiivisimpiin ratkaisuihin. Kiina tarjoaa terveysalan toimijoille huikeita mahdollisuuksia varsinkin nyt, kun terveydenhuollon kehittämiseen on Kiinassa kiinnitetty erityishuomiota myös valtiovallan taholta.

Terveydenhuollon uudistaminen on yksi keskeisiä kärkiä Kiinan uudessa 5-vuotissuunnitelmassa vuosille 2011–2015. Suunnitelmassa on esitelty useita kehityskohteita, joista moneen Suomella on tarjota sopivia ratkaisuja. Kysyntää suomalaiselle terveysalan osaamiselle on mm. väestön ikääntymisen haasteisiin vastaavien teknologioiden, elintasosairauksien kuten aikuisiän diabeteksen hoidon sekä etäterveydenhuollon ja -diagnosoinnin eli ns. e-healthin alueilla.

Lisäksi 5-vuotissuunnitelmassa painotetaan erityisesti biomateriaalien käytön lisäämistä, ja tähänkin Suomella on tarjota terveydenhuoltoalan tuotteita. Myös syöpähoito-osaamiselle on kasvavaa kysyntää, sillä Kiinan valitettavan nopea saastuminen on kasvattanut syöpäpotilaiden määrää huomattavasti viime vuosien aikana.

”Kaiken kaikkiaan Kiina tarjoaa terveydenhuollon osaamiselle huikeita mahdollisuuksia varsinkin nyt, kun alaan on kiinnitetty erityishuomiota myös valtiovallan taholta”, toteaa Finnfactsin Kiinan-toiminnoista vastaava Area Manager Jyri Lintunen.

Vierailulle osallistuvat toimittajat edustavat Kiinan suurimpia talouslehtiä sekä terveysalan erikoisjulkaisuja. Viikon aikana toimittajille esittäytyvät mm. Mawell Care, Työterveyslaitos, Toimiva Koti -hanke, Active Life Village, Mendor, BonAlive, StickTech sekä Docrates-syöpäsairaala.

Finnfacts tekee tunnetuksi suomalaista osaamista maailmalla kansainvälisen median kautta. Teemoittain kohdennetuilla mediavierailuilla ulkomaiset toimittajat tutustuvat laajasti teollisuuteen, palveluihin ja muihin suomalaisen yhteiskunnan vahvuuksiin. Finnfactsin toimintaa tukevat TT-säätiö, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Teknologiateollisuus ry, Kemianteollisuus ry, Suomen Messusäätiö, Finnair sekä työ- ja elinkeinoministeriö. Finnfacts toimii osana TAT-ryhmää, johon kuuluvat myös Taloudellinen tiedotustoimisto, Infor ja T-Media. Vuosittain Finnfacts tuo Suomeen noin 200 ulkomaista toimittajaa.

Lisätiedot:

Jyri Lintunen, Area Manager, Finnfacts
GSM 040 564 6708
jyri.lintunen@tat.fi

Markus Kokko, Johtaja, Finnfacts
GSM 040 730 0199
markus.kokko@tat.fi

www.finnfacts.fi

Modified 24.01.2012