TAT-ryhmä tarjoaa nuorille 100 konkreettista mahdollisuutta

TAT-ryhmä vastaa maabrändivaltuuskunnan haasteeseen auttamalla nuoria pääsemään kiinni työelämään.

Maabrändivaltuuskunnan raportista paistaa huoli suomalaisten nuorten tulevaisuudesta. Taustalla on mm. taantuman aikana voimakkaasti kasvanut nuorisotyöttömyys ja sen myötä syrjäytymisvaarassa olevien nuorten määrän lisääntyminen.

”Tartuimme haasteeseen tarjoamalla 100 nuorelle työnhakuvalmennusta, kesätyöpaikkoja ja mahdollisuuksia verkostoitumiseen", kertoo TAT-ryhmän viestintäpäällikkö Marita Seitsalo.

100 mahdollisuutta

TAT-ryhmä järjesti huhtikuussa 20 taloustoimittajan urasta haaveilevalle korkeakouluopiskelijalle talouskoulutuksen, jossa harjoiteltiin talouden tunnuslukujen tulkintaa. Koulutus- ja konsultointipalveluita tarjoava Infor organisoi kurssin, jossa sparrattiin opiskelijoiden kirjallisia työnhakutaitoja. Lokakuussa Infor järjestää vielä työelämän esiintymiskoulutuksen.

Finnfacts mahdollistaa elokuussa 20 toimittajaopiskelijalle päivän mittaisen tapaamisen ulkomaisten kollegoiden kanssa. Tilaisuus toteutetaan osana ulkoministeriön vuosittain järjestämää Foreign Correspondents’ Programme (FCP) -ohjelmaa. T-Media taas tarjoaa 20 nuorelle mahdollisuuden kohdata suomalaisten yritysten, julkisyhteisöjen ja järjestöjen päättäjiä ja kertoa heille omasta osaamisestaan ja odotuksistaan.

Taloudellinen tiedotustoimisto auttoi nuoria löytämään kesätyöpaikkoja. Niitä oli tarjolla pääkaupunkiseudulla, Lahdessa, Turussa, Tampereella, Vaasassa, Oulussa sekä Kuopiossa. Hakemuksia tuli yli 700 kappaletta, joiden perusteella valittiin 20 nuorta kesätöihin Taloudellisen tiedotustoimiston toimipisteisiin tai eri yrityksiin.

”Missiomme on, että Suomi on nuorelle hyvä maa kouluttautua sekä saada ja tehdä työtä.”

Kaikki tilaisuudet ovat osallistujille maksuttomia ja ne järjestetään vuoden 2011 aikana. T-Median tapahtumassa on vielä vapaita paikkoja jäljellä.

TAT-ryhmä on suomalaisen elinkeinoelämän viestintä-, koulutus- ja konsultointiorganisaatio, joka edistää elinkeinoelämän kilpailukykyä vaikuttamalla olennaisiin kohderyhmiin viestinnän ja koulutuksen keinoin. Ryhmään kuuluvat Taloudellinen tiedotustoimisto, Finnfacts, Infor ja T-Media.

www.facebook.com/100mahdollisuutta

www.tat-ryhma.fi

www.kunkoululoppuu.fi

Modified 12.10.2011